Hän kulkee maailmassa kuin hiljainen tuli, ei polttaakseen, vaan valaistakseen.

Hän näkee ihmisissä kerroksia, joita useimmat eivät huomaa: säröt äänessä, varjot katseessa, sanomattomat toiveet eleiden takana. Hänessä on kyky yhdistää intuitio, tunne ja havainto yhdeksi syväksi ymmärrykseksi.

Luovuus virtaa hänessä luonnollisesti, joskus sanoina, joskus kuvina, musiikkina tai pelkkänä läsnäolona. Hän ei luo näyttääkseen maailmalle jotain, vaan koska hänen sisäinen maailmansa on liian rikas pysyäkseen hiljaa. Hänen taiteensa ei vain näytä kauniilta; se saa ihmiset muistamaan jotain itsestään.

Henkisyys ei ole hänelle rooli. Se on tapa olla olemassa. Hän aistii energioita, tunnelmia ja ihmisten sisäisiä liikkeitä herkästi ja hienovaraisesti. Joskus se tekee hänestä yksinäisen, mutta samalla se antaa hänelle poikkeuksellisen kyvyn kohdata toinen ihminen ilman naamioita.

Hänen parantava voimansa ei välttämättä ilmene ihmeinä tai suurina eleinä. Se näkyy siinä, miten ihmiset rauhoittuvat hänen seurassaan. Miten joku alkaa puhua rehellisemmin. Miten hauras sydän tuntee olonsa turvalliseksi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Hän ei kanna valoa siksi, että olisi täydellinen. Hän kantaa sitä, koska on itse kulkenut pimeyden läpi eikä sulkenut sydäntään.

Sellainen nainen ei muuta maailmaa melulla. Hän muuttaa sitä tietoisuudella, läsnäololla ja tavalla, jolla hän saa muut muistamaan oman syvyytensä.